Nähtävyydet

Ruutukaava

Pietari Brahe perusti Kristiinan­kaupungin vuonna 1649 vahvistaakseen Pohjan­lahden kaupan­käyntiä. Museo­viraston mukaan Kristiinan­kaupungin keskustan ruutu­kaava on parhaiten säilynyt suurvalta-ajan kaupunki­kaavoitus. Kaupunki ei ole koskaan palanut ja rakennukset ovat eri aika­kausilta. Niistä suurin osa rakennettiin 1800-luvulla ja vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta. Myös maa­seudun läheisyys on nähtävissä sekä ruutu­kaavassa että monissa rakennuksissa.

Kissanpiiskaajankuja

Tämän kujan nimen alkuperään liittyy monta tarinaa: liittyykö nimi Skaftungista tulleisiin laivan­rakentajiin vai pitääkö paikkansa, että kaupunki palkkasi aikoinaan henkilön poistamaan kissa­ruton kaupungista? Joka tapauksessa kuja on noin kolmen metrin levyisenä yksi Suomen kapeimmista kaduista – ja silti kaksi­suuntainen!
kissanpiiskaajankuja kristiinank3

Kivisilta

Kaupunkiin johtava kivi­silta on luultavasti Pohjois­maiden pisin. Yli 300 metriä pitkä silta otettiin käyttöön vuonna 1845.

kristiinank.. koe nahtavyydet3

Raatihuone

Komea valkoinen rakennus kello­torneineen on kaupungin raati­huone. Tämä vuonna 1856 valmistunut E. B. Lohrmannin suunnittelema rakennus on kaupungin neljäs raati­huone, ja sen kello­torni näkyy jo kaukaa kaupungin siluetissa.

Raatihuone aamulla

kristiinank. koe nahtavaa nahtavyydet3

Ruotsin­kielinen lukio

Toinen esimerkki korkea­tasoisesta arkki­tehtuurista on ruotsin­kielinen lukio. Lars Sonck piirsi vuonna 1925 valmistuneen rakennuksen.

Tullituvat

Kun Suomi oli vielä osa Ruotsin valta­kuntaa, perittiin kaupunkiin tulevilta kauppiailta pieni tulli­maksu. Vuosina 1680 ja 1720 rakennetut tulli­tuvat ovat muistona näiltä ajoilta.

kristiinankaupunki tutustu kaupunkiin historia4

Myllykallio

Kaupunkiin saapuvat näkevät Mylly­kallion komean tuuli­myllyn osana kaupungin siluettia. Aikaisemmin tuuli­myllyjä oli jopa yhdeksän, mutta nykyään niistä on jäljellä vain yksi. Aikoinaan niillä jauhettiin jauhoa ympäröivän maa­seudun viljoista.

Kulttuuritalo Dux

Rantakadun varrella sijaitsevassa tiili­talossa on nykyisin monitoimi­keskus. Aiemmin rakennuksessa on toiminut mm. elokuva­teatteri, kuparipannu- ja nahka­tehdas. Talo kunnostettiin muutama vuosi sitten ja nykyään siellä toimii elokuva­teatteri Bio Dux. Tiloja voi varata myös konsertteihin, kokouksiin, näyttelyihin sekä yksityis­tilaisuuksiin.

kristiinank. koe nahtavaa nahtavyydet4

Japanilainen puutarha

Koe idyllinen japanilainen puutarha Kristiinankaupungissa!

Osoite: Karhusaarentie 175
Avoinna: sopimuksen mukaan
Yhteystiedot: 045 125 5393

Japansk tradgard